Tapahtui tähän saakka

… eli yhden peruskoulun kehittäjän matka tämänkertaisen muutossyklin ruutulipulle.

2015. Osallistuminen kouluttaja/tietokirjailija Juho Norrenan ”Tuunaa oppituntisi” -koulutuspäivään. Oivallus: me voimme ja meidän pitää tehdä toisin.

2016. Ihastuminen uuden opetussuunnitelman henkeen ja sanaan. Hurmioitunut haastattelu Ylelle.

2017. Peruskoulun systemaattista uudistamistyötä laaja-alaisen osaamisen taitojen (tulevaisuustaitojen) avulla.

2018-2019. Toimintakulttuuriuudistuksen toteuttamista kouluja kiertävän tutoropettajan roolissa. Digiosaamismerkkijärjestelmän luominen tutortyöryhmän voimin.

2020. Yksipuolisesta arvostelusta monipuoliseen arviointiin -koulutuksen parissa työskenteleminen ja kiertäminen. Oivallus: arviointia ei voi uudistaa uudistamalla arviointia!

2021. Ajatellaan arviointi uusiksi -koulutus palauttaa meidät takaisin alkuun. Arvoihin. Koulun tehtävään. Suunnittelemme oppimisen. Arviointi seuraa. Teemme oikeasti uudella tavalla, sillä nyt meillä on kaikki tieto, jota tarvitsemme. Se pitää jalostaa taidoksi. Olemme nyt päämäärätietoisella matkalla tämänkertaisen muutossyklin ruutulipulle. Pian saavumme perille – ja aloitamme alusta. Jotakin uutta.

Kalle Manninen 9.2.2021.