Yksi toive ylitse muiden

Keskustelut opettajien kanssa paljastavat yhden tarpeen, joka mainitaan useammin muita. Tämä tarve on samalla voimavara, joka oikein valjastettuna siirtää vuoria.

Koulun muutos ja ”uuden” opetussuunnitelman arkeen pano etenevät hitaasti. Syitä asiain tilaan lienee varsin viljalti. Niitä on toisteltu kyllääntymiseen saakka siellä sun täällä, mutta vähemmälle puntaroinnille on jäänyt sen pohtiminen, kuinka toimintakulttuurin systemaattisen muutoksen saisi toteutumaan ripeämmin.

Keskustellessani opettajien kanssa havaitsen, että muutoshalua on. Ja ideoita. Ja varmuutta siitä, että muutosta tarvitaan. Peruskoulusta ei saa tulla pedagoginen museo, jonka termin tietokirjailija ja koulutuksen kehittäjä Juho Norrena meille esipuheessaan (Laaja-alainen osaaminen käytäntöön, Edita 2016, s. 7) ikään kuin varoituksenomaisesti tarjoilee. Museona peruskoulu ei nimittäin pärjää!

Opettajat tarvitsevat luovaa aikaa yhdessä. Näin kirjoitettuna tämä vaikuttaa hyvin yksinkertaiselta toteuttaa – järjestetään luovaa aikaa yhdessä! -, mutta jokainen opettajan työtä tekevä tietää, että asia ei olekaan yksinkertainen. Asiassa on muutamia muuttujia, niin sanoakseni. Mutta siitä olen varma, että kun muuttujista saadaan niskalenkki ja olosuhteet luovalle ajalle yhdessä otollisiksi, alkaa syntyä tulosta.

Mitä se tulos on? Se on kaikkea sitä, mitä tarvitaan opetussuunnitelman arkeen panossa. Luokkahuoneessa. Joka päivä. Aikuisten oikeasti. Arjessa. Kokeillen, kehittäen ja toimivia innovaatioita ihastellen. Teorian (POPS 2014) me jo tunnemme. Nyt on tekojen aika.