Kouluttajaelämän kohokohtia

Peruskoulun opettajille suunnattujen täydennyskoulutusten kouluttajahahmo on matkasaarnaaja. Hän saapuu, jotakin tapahtuu, sitten hän poistuu. Mitkä hetket palaavat mieleen parhaina muistoina?

Erityisen hyvin saattaa matkasaarnaaja palauttaa mieleensä sen tyypin, joka tuntui saaneen aivan tavallisesta veso-, kiky- tai ys-päivästä aika paljon enemmän kuin työehtosopimus edellyttäisi. Hänen silmiensä kiihko paljasti ahnaan muutoksen ja kehittymisen valmiuden. Ulospäin se vaikutti toki aivan tavalliselta innostumiselta – kappas, siinäpä päivän asiasta syttynyt yksilö! – , mutta se, joka on joskus saanut onnen osallistua johonkin koko henkilökohtaisen (työ)elämän mullistavaan koulutustilaisuuteen, tietää tämän paremmin: tyypin sisällä ovat käynnissä hämmentävät muutosvoimat. Hän liekehtii. Koulutustilaisuuden ollessa jo aivan viittä yli loppumaisillaan hän käyttää viimeiset jatkoaikaminuutit täydellisesti hyödykseen; imee tarkoilla kahdenkeskisillä kysymyksillään lisätietoa ja yhä uusia johtolankoja seurattavaksi – myöhempään tutkimus- ja ajattelutyöhönsä. Tällainen käänne yhden yksittäisen koulutukseen osallistujan tarinassa on aseistariisuva. Se on puhdas ja – totta.

Arvokas on sekin muistuma, kun kouluttaja tarjoaa työryhmille toiminnallisen tehtävän. Se on oikeastaan pelkkä teoreettinen kehikko, johon ryhmä sitten maalaa oman näkemyksensä asioiden tilasta tällä hetkellä ja toisaalta asioista siten kuin niiden tulisi olla. Työ alkaa kuin sormia napsauttamalla, vaikka tehtävän vaatimustaso on korkea. Ryhmä käynnistää keskustelun ja sen pohjalta toiminnan – eikä kouluttajaa tarvita enää selventämään tehtävän tarkoitusta. Tarkoitus on syntynyt siitä, että ryhmällä on kenties jo pitkään ennen koulutustilaisuutta ollut visio muutoksesta, joka olisi tehtävä, mutta jolle ei ole tähän mennessä löytynyt sopivaa aikaa tai oikeanlaista tehtävänantoa. Nyt on se aika. Tämä on se tehtävä. Muutosta ei tuo matkasaarnaaja, vaan sen tekevät koulutukseen osallistujat itse: ”Tätä me olemme tarvinneet, ja nyt se on tässä. Toimeenpano: huomenna.”

Koulutukseen osallistujien – yksilöiden ja ryhmien – liekehtimistarinat ovat niitä kaikkein herkullisimpia muistoja vuosien varrelta. Mistä tietää jonkun liekehtivän? Sen näkee. Sitä ei voi salata eikä peitellä. Ja mikä parasta: se, mikä on kerran syttynyt, se vain kasvaa ja kasvaa. Vallattomaksi roihuksi.