Suunnitelma B

Opettaja! Tuntuuko seuraavaan koulutuspäivään olevan ikuisuus? Janoat kehittymistä, mutta mistään ei tunnu löytyvän lähdettä, joka tyydyttäisi tarpeen. Ei hätää!

Ratkaisu on lähellä. Jokaisesta opettajainhuoneesta löytyy ”suunnitelma b” eli ammattikirjallisuuden kirjasto. Se on ladattu täyteen teoksia, joihin tutustumalla oma pedagoginen ajattelu saa uutta polttoainetta ja parhaassa tapauksessa innostaa kokeilemaan omassa työympäristössä jotakin uutta ja virkistävää.

Saattaapa opehuoneen ammattikirjaston äärelle ajautua aivan pakottavan tarpeenkin töytäisemänä. Kuvitteellisessa esimerkissä yläkoulun oppilasjoukolla ei ole motia. Opettaja kokee, että tilanteen on muututtava. Kenties hän tunnustaa, ettei ole itselläänkään – motia.

Yhden teoksen luettuaan opettaja päättää kokeilla kirjan tarjoamia teoreettisia oppeja käytännössä. Hän havaitsee oppilasjoukossaan muutoksen: pilkahduksen motia. Oppiminen alkaa sujua, open nälkä kasvaa. Nyt hän tahtoo, että ihan jokainen oppilas pääsisi mukaan tähän uudenlaiseen, jotenkin omituisen hyvään motisykkeeseen.

Toisen opuksen ahmaistuaan ope oivaltaa, että itse asiassa suurinta tasa-arvoa ja oikeudenmukaisuutta onkin se, että jokainen oppija saa mahdollisuuden osoittaa oppimistaan ja osaamistaan monenlaisin tavoin, omalla tasollaan. Eriyttämisestä tulee opettajan työn punainen lanka, sillä kaikki eivät selvästikään opi samaa asiaa samaan aikaan samassa tahdissa. Oppilasjoukossa on – yksilöitä. Tämä kehitys muuttaa vääjäämättä myös arviointiprosessia, ja taas on aika hakeutua kirjallisuuden äärelle…

Kolmannen kirjan kiskaistuaan on opettaja kokenut jo siinä määrin voimistavia tuntemuksia, ettei sana arviointi enää nostatakaan verenpainetta ja kiihdytä sydämen lyöntitiheyttä. Tuskanhikeäkään ei enää erity otsapoimuista. Tieto ei lisää tuskaa – tieto lisää tietoa. Tässä vaiheessa ammatillisen kehittymisensä kiihdyttämisvaihetta opettaja hamstraa jo luettavakseen kaiken mahdollisen, jotakin peruuttamatonta on nyt tapahtunut, jokin on auennut, open silmät kiiluvat kuin Klonkulla, älköön kukaan asettuko tielle nyt –

Ja jo pian, hyvin pian koittaa se hetki, kun opettajan naama loistaa – siinä lukulampun kelmeässä valonleimussa, jossa päivänvalossa näkymättömät pölyhiukkasetkin nyt tanssivat kilvan opettajan onnen kanssa… ”Tämä… kirjoittajahan… puhuu… MINULLE!”