Neljä avainta koulun muutoksen onnistumiseksi

Suuret pedagogiset muutokset koulussa jäävät ohimeneviksi trendiluonteisiksi kokeiluiksi – tai juurtuvat pysyvästi uudeksi tekemisen tavaksi. Kokemani perusteella tulisi seuraavien neljän kriteerin toteutua, jotta muutos voisi onnistua ja tehdä läpimurron hitaasti kääntyvän peruskoululaivan kurssinmuutoksessa.

I Muutokselle on huutava, hyvin perusteltu tarve. Muutos lupaa keventää opettajien jättimäiseksi paisunutta työkuormaa järjestämällä työn uudella tavalla.

II Muutos on keskusteltu perusteellisesti niiden kesken, jotka muutoksen tekevät. Opettajien. Kaikkia on kuultu, ja moni on valmis antamaan muutokselle aidon mahdollisuuden. Muutos ei voi tulla ”ulkopuolelta tai yläpuolelta käskien”.

III Muutoksella on koulun johdon sataprosenttinen tuki, eikä vastarinnan iskiessä (kehittäjä)opettajaa jätetä yksin esim. vastailemaan huoltajien kysymyksiin. Sitoutuneita kehittäjäopettajia on toiminnan kaikilla (luokka)tasoilla, ja heitä on näin ollen yhteisössä useampi kuin yksi tai kaksi. Muutos tiedotetaan perusteellisesti – kaikille oppimisprosessin osapuolille.

IV Muutosta tehdään pienin askelin ja itselle armollisesti. Muutoksen äärelle palataan yhdessä säännöllisesti. Arvioidaan, kuinka työ on muuttunut, sen laatu kohentunut ja opettajan työkuorma keventynyt. Vai onko?